lauantai 24. syyskuuta 2016

Pehmot: Hougen

Käsittelen blogipostauksissa pehmojen valmistusta sekä muita vaiheita. Hahmovalinnoissa taas kerron syitä hahmon valitsemiselle sekä siihen, miten se kantaa vastuuta mahdollisten tulevien pehmojen tai muiden tuotteiden valmistuksessa. Jos aiheesta on kysymyksiä, otan niitä ilomielin vastaan.

Teksteissä kerrotut asiat ovat omia mielipiteitäni eivätkä edusta PurePlasticin virallista kantaa.

Jos rankkaisin pehmot suosikkijärjestykseen, olisi Hougen ykkössuosikkini. Hougen on yksi kaikkien aikojen suosikkipahiksiani ja ensimmäinen pahis Ginga-sarjoista pehmomuodossa. Teknisestä onnistumisesta jos puhutaan, yksi hahmo menee vielä Hougenista yli, mutta hänestä lisää tulevaisuudessa.

Hougenin onnistumista pehmona odotin hieman kauhulla, sillä söpöyden ja pelottavuuden tasapainoittaminen on todella, todella hankalaa. Jos pehmo olisi liian söpö, ei sitä mieltäisi Hougeniksi. Jos pehmo olisi liian pelottava, tulisi siitä ruma ja epämiellyttävä. Pehmo onnistui kuitenkin yli odotusten ja se on täydellinen yhdistelmä söpöä ja kauhua.

Ensimmäinen vaihe pehmojen valmistuksessa oli pohjakuvien valmistaminen, jossa pehmojen mittasuhteet ja ilmeet näkyisivät. Tähän sain suureksi ilokseni avuksi Sanna "Polecat" Vartiaisen, joka onkin melko tunnettu Hopeanuoli-aiheisista chibi-hahmoistaan.

Poseerauksen testailua.
Hougen oli aluksi tarkoitus tehdä makaamaan tai istumaan, koska se olisi tuonut hahmokaartiin erilaista ilmettä ja Hougenia on yksi harvoja hahmoja, jotka nähdään sarjan aikana istumassa tai makoilemassa. Jalkojen asettumista ei kuitenkaan saatu toimivaksi, joten Hougen on samanlaisessa poseerauksessa kuin muutkin hahmot.

Hougenin valmistus oli melko kivutonta ja siitä tehtiin kolme protyyppiä. Ensimmäinen protyyppi oli kuitenkin jotain aivan uskomatonta ja se naurattaa minua yhä.

Kun Hougenin valmistus aloitettiin, lähetin siitä valmistajalle kirjalliset ohjeet sekä ison setin kuvia: Polecatin luonnoskuvat, poseerauksia mangasta, värikartan sekä erittäin näppäräksi osoittautuneen mallikuvan animesta. Mallikuvaan korostin Hougenin tärkeimmät täplät vartalossa ja kasvoissa: suurin osa Hougenin täplistähän asettuu sattumanvaraisesti, mutta muutamat niistä ovat aina paikoillaan.

Mallikuva, jossa Hougenin täplät korostettuna.

Oletin, että korostusväri olisi selkeä ymmärtää, mutta jossain tapahtui kommunikaatiovirhe ja...


Auttakaa.

Oikeasti. Auttakaa häntä.

Tämä on prototyyppi, jonka näkeminen naurattaa yhä. Miten tämä saattoi edes tapahtua?! Kenen idea tämä oli? Miten he löysivät noin pinkin kankaan?

Kun nämä kuvat olivat kiertäneet monessa pisteessä naurettavana, siirryttiin muutoksiin ja Hougenista tuli pian oma mustavalkea itsensä. Korvatkin saatiin leikattua.

Hougen on harvoja hahmoja, joissa on käytössä animesta otettuja värejä. WEED-mangassa Hougenilla on keltaiset (tai siniset) silmät, mutta ne olivat lopulta liian hailakat toimiakseen kunnolla. Sinisilmäinen Hougen taas ilmestyi mangassa vasta sen jälkeen, kun pehmot oli jo hyväksytty Japanissa.

Hahmovalinta


Hougen päätyi listalle, koska vaikka pahikset eivät ole Gingassa niin suosittuja kuin hyvikset, on niilläkin oma fanikuntansa. Hougen on WEED-mangan pahiksista tunnetuin, rakastetuin ja vihatuin.

Hougen oli valintana myös siksi, että tahdoin tietää, kannattaisiko pahispehmoja valmistaminen ylipäänsä. Victor, Aram, P4, Monsoon, Kamakiri, Sniper, Kurojaki, Akakabuto ja muut ovat tarkkailussa Hougenin kautta.

5 kommenttia:

  1. Voi ei :D Jotenkin ihana tuo prototyyppi. On muuten tosi hienoa, että Hougen pääsi pehmoleluksi, ja vielä ensimmäisten joukossa!

    VastaaPoista
  2. Tuli yksi kysymys mieleen: miksi Hougenin korvia ei ole typistetty samalla tavalla kuin Jeromella?

    Jeromen katkenneen korvan sivuillahan on reunukset, kuten ehjänkin korvan ympärillä, mutta Hougenin korvat ovat vain suorat "läpsykät". Eikö Hougeninkin korvien sivuilla kuuluisi olla tuollaiset reunukset?

    Kuvailinkohan ymmärrettävällä tavalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy sanoa, että en ymmärtänyt... Tarkoitatko väriä, tätä prototyyppiä tai kankaan muotoa?

      Poista
    2. Tarkoitan lopullista versiota. Hmm, miten nyt kuvailisin... Kaikilla pystykorvaisilla pehmoilla on korvien keskus eri värinen kuin niiden reunus. Jeromen katkenneessa korvassakin on sivuilla reunukset. Hougenin korvissa ei tällaista reunusta ole. Mangakuvia kun katsoo, niin niissä Hougenin korvissa näyttäisi olevan sivuilla reunukset.

      Poista
  3. Ois kiva jos Aramista, P4 ja Sniperistä tehtäis pehmot :3

    VastaaPoista